Syksy - edessä vuoden kolme ihaninta kuukautta!

Syksy on saapunut - ihanaa! En varmaan ole kertonut teille kuinka paljon rakastan syksyn pimeitä, viileitä iltoja, villasukkia, kynttilöitä, höyryävää teekuppia kädessä, pehmeitä vilttejä ja sohvaa. On syksyssä muutakin ihanaa, kuten viileät syysaamut, syksyiset puut, syyssateet (Just love them!), Hai-kumisaappaat, vesilätäköt. 

Minun ystäväni eivät aina ymmärrä syksyintoiluani, mutta olen sitä mieltä, että meille jokaiselle on olemassa se "oma" vuodenaika ja minulle se on syksy. Esimerkiksi L rakastaa kesää ja Nemo pitää eniten (ainakin päättelen sen pitävän) keväästä. L luultavasti siksi, että paistaa aurinko ja on lämmintä, Nemo taas siksi, että keväisin tulee esiin uusia hajuja joita tutkia. Ystäväni M taas kerran kertoi minulle tarinan kuinka oli kerran bussipysäkillä ollessaan talvella ajatellut, että voisi itkeä koska on niin kylmä. Hän siis ei nähtävästi ole "talvi"-ihmisiä. 

Syksyisin saan energiaa viileistä ilmoista sekä tietysti liikunnasta ulkona. On ihanaa mennä juoksulenkille pimeään ja viileään iltaan. Kesällä samainen liikunta aiheutti vain pahaa migreeniä ja älyttömän nestehukan. Kesäisin urheilu siirtyikin kuumuuden vuoksi sisätiloihin. Nyt kun olisi aikaa taas ulkoilla en tietenkään pääse ulkoilemaan. Rikoin nimittäin jalkani viime lauantaina Helsinki Midnight Runissa, jossa juostiin 10km illalla pimeässä. Marssimurtuma, sanoi lääkäri ja määräsi käyttämään kyynärsauvoja. Kivaa, ei ole. Kaksi päivää on siis mennyt täällä sohvan pohjalla itsesäälissä kierien ja L:lle tiuskiessa. Ei tunnu kivalta kun ei pääse liikkumaan. (Joko sanoin sen?) Viikonlopun suunnitelmatkin menevät uusiksi. Tarkoitus oli lähteä Helsinkiin, mutta katsotaan perjantaina onnistuuko autolla ajaminen rikkinäisen jalan kanssa.

Viime viikonlopun vietin siis Helsingissä ystäviä tavaten ja tietty veljelleni Laurille seuraa pitäen. Se oli/on tosi pahassa flunssassa. Käskin lepäämään niinkuin hyvän siskon kuuluukin.

Nemo pitää seuraa jalkaklenkkavammaiselle