Maailma odottaa.. vai odottaako?

Isäni sanoo aina, että mihinkä tässä on kiire valmiissa maailmassa. Ihmiset stressaavat liikaa asioista ja suorittavat elämäänsä. Olen huomannut itsekin välillä "suorittavani" elämääni, en pidä arjesta, haluan, että jokaisessa päivässä olisi jotain erityistä. Loppujen lopuksi minä itse teen siihen päivään, arkeen, sen erityisen. Mitä se erityinen sitten on? Se on pieniä asioita, kuten hyvän ruuan valmistaminen, aamulla puoli tuntia aikaisemmin herääminen, hieman pidempi aamulenkki koiran kanssa, musta kiireetön kahvi, työpäivän jälkeen pysähtyminen, uuden jumpan kokeileminen, kylmä lasillinen Pepsi Maxia illalla, ystävän kanssa puhelimessa puhuminen.. Näitä asioita on lukuisia, jotka tekevät päivästäni erityisen. 

Tämä syksy on ollut minulle erityinen. Itsetutkiskelun syksy. Olen löytänyt elämästäni uusia asioita ja tunteita. Tunteita, joita olen tuntenut viimeksi nuorena. Tuntuu hassulta, olenko jälleen 15-vuotias?

Maanantaina aloitan uudessa työpaikassa ja se tuo uusia tuulia elämääni. Odotan innolla uusien työkavereideni tapaamista ja uusien asioiden opettelemista. Välillä tuntuu, että minulla on aivan liikaa energiaa. No nyt on ainakin hyvä paikka minne purkaa se. 

Tänään sain taas kokea sen tunteen kun jotain ihanaa tapahtuu. Heräsin aamulla yhdeksän aikoihin ja ulos katsoessani maa oli kuurassa ja mittari näytti -3 astetta. Talvi tulee! Vihdoinkin. Nyt vain vielä sitä lunta maahan. Odotan kovasti joulua.

Minä odotan joulua rakkaiden ihmisten kanssa, mutta sitä ennen minulla on aikaa. Ei ole mitään kiirettä minnekään ja voin rauhassa opetella uusia asioita elämässäni.

Movemberin teemaan sopien viikset we<3it

Ja tää on vastauksena yhteen blogiin. Mä tunnen Apulannan tuotannon kuin omat taskuni. :)