"Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Pikku Prinssistä.

 

Mutta jos kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan

askelten äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään.  Sinun askeleesi kutsuvat minua kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso!

Näetkö tuolla nuo viljapellot? 

Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Vehnäpellot ovat minulle aivan yhdentekeviä.

Ja se on murheellista! Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut!

Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa...

Kettu vaikeni ja katsoi kauan pikku prinssiä.
– Ole hyvä... kesytä minut! Se sanoi.
– Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa.

Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
– Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä on itse kesyttänyt, kettu sanoi.

Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi

tehtyjä tavaroita.

Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut,

jos kerran tahdot ystävän!
– Mitä minun tulee tehdä? Pikku prinssi kysyi.
– Sinun täytyy olla kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin,

vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...

Niinpä pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eron hetki lähestyi sanoi kettu:
– Voi...! Kuinka tulenkaan itkemään.
– Se on oma syysi, sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa,

mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut...
– Aivan niin, kettu sanoi.
– Mutta nyt alat itkeä! Pikku prinssi sanoi.
– Aivan niin, kettu sanoi.
– Mutta silloinhan et voittanut mitään!
– Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kullankeltaisen värin. Ja se lisäsi:
– Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, niin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.

– Jää hyvästi, hän sanoi...
– Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen:

"Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."


– Niin, sanoin pikku prinssille, olipa sitten kysymyksessä talo, tähdet tai erämaa,

tärkein niiden kauneudessa on näkymätöntä!
– Hauskaa, että olet yhtä mieltä kettuni kanssa, hän sanoi.
Kun uni valtasi pikku prinssin, otin hänet syliini ja lähdin kulkemaan edelleen. Olin liikuttunut.

Minusta tuntui, kuin olisin kantanut haurasta aarretta. Minusta tuntui jopa siltä, kuin ei

Maan päällä olisi ollutkaan mitään sen hauraampaa. Katselin kuun valossa kalpeata otsaa,

suljettuja silmäluomia, hiussuortuvia, jotka värisivät tuulessa, ja ajattelin:

'Se, mitä näen, on vain kuori. Kaikista tärkein on näkymätöntä...'

Tähdet ovat eri ihmisille erilaisia. Matkustajille tähdet ovat oppaita. Toisille ne ovat ainoastaan pieniä valopilkkuja. Tiedemiehille ne ovat arvoituksia. Liikemiehilleni ne olivat kultaa. Mutta kaikki nuo tähdet vaikenevat. Sinulle tähdet tulevat olemaan aivan erilaisia kuin kaikille muille..


Ja vaeltaessani näin aamunkoitteessa kaivon.

Saint-Exupéry, Pikku Prinssi. Tekijän kuvittama. WSOY, 2002. Le petit prince, 1944, suom. Irma Packalén  

Consuelo de Saint-Exupéry, Ruusun muistelmat. Esipuhe Alain Vircondelet.